Arvoisa vastaanottaja,
Toivoisin huomiotanne suureen epäkohtaan liittyen kustantamojen ja media-alan yritysten luoville pienyrittäjille (mm. valokuvaajat, kuvittajat, toimittajat) tarjoamissa avustajasopimuksissa. Epäsuhta aiheuttaa epäreilun asetelman, jossa suuret yritykset voivat painostaa yksin yrittävän kohtuuttomiin sopimuksiin.
TÄSTÄ ON KYSE:
1. Kustantamot vaativat avustajiltaan (yleensä yksin yrittäviltä elinkeinonharjoittajilta) sopimuksia, jotka määrittelevät luovan työn tuloksen käyttöä.
2. Sopimukset ovat kaikilta osin kohtuuttomia avustajia kohtaan ja varmistavat vain tilaajan yksipuolisen taloudellisen edun ja oikeudellisen suojan.
3. Tasapuolista sopimista ei ole käytännössä mahdollista toteuttaa, kun sopijaosapuolina ovat miljoonaliikevaihtoa tekevä suurkustantamo ja omaa toimeentuloaan hankkiva yrittäjä. Sopimusperustana on hyvinkin tehokas kiristys: "Allekirjoita tai et saa enää töitä"
MITÄ KUSTANTAMOT VAATIVAT?
Kaupallisten tekijänoikeuksien ja käyttöoikeuden luovuttaminen kertakorvausta vastaan. Eli mikäli työn tulosta käytetään myöhemmin uudestaan kaupallisissa yhteyksissä (esim. kokoelmakirjat, kuvapankit, uudet artikkelit toisissa julkaisuissa jne.), ei tekijä ole oikeutettu lisäkorvaukseen työstään.
Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tilaaja voi myydä valokuvaajan kuvia eteenpäin oman kuvapankkinsa kautta, tai että kustantamo voi julkaista lehdessään olleita kuvituksia, sarja- tai pilakuvia tai artikkeleita vaikkapa kokoelmateoksina ilman eri korvausta tekijöille.
Toinen tähän asiaan liittyvä epäkohta on että tekijä ei voi tietää tai hallita sitä, mihin tarkoitukseen vaikkapa hänen kolmannesta osapuolesta ottamiaan kuvia käytetään. Tämä luo omat juridiset ongelmansa, josta päästäänkin sopivasti seuraavaan epäkohtaan:
Tekijä on kuitenkin tarjottujen sopimuspaperien mukaan juridisessa vastuussa työstään. Eli mikäli tilaajaosapuoli käyttää kuvia asiattomasti ja suututtaa esimerkiksi niissä esiintyneen henkilön, saa tekijä vastata korvausvaateisiin henkilökohtaisesti.
Suomessakin tunnetaan kreikkalaisen Minas Karatzoglisin tapaus: kreikkalaismies raivostui saatuaan tietoonsa, että hänen kuvaansa oltiin käytetty jo kahdeksan vuoden ajan ruotsalaisen Lindahls-meijerin turkkilaisen jogurtin purkin kuvituksena. Oikeusjuttu johti noin 200 000 euron korvauksiin. Tällaisilta tilanteilta todennäköisesti vältyttäisiin, jos kuvaajat voisivat hallinnoida itse kuviaan ja kuvien sekä niissä esiintyvien henkilöiden korvauksista sovittaisiin tapauskohtaisesti.
MIKSI TARJOTUT SOPIMUKSET HEIKENTÄVÄT TEKIJÖIDEN ASEMAA?
Ensinnäkin on huomioitava, että tilanteessa vastakkain eivät ole ihmiset, vaan ihmiset ja suuryhtiöt. Tarjotut sopimukset eivät ole maalaisjärjellä ajatellen inhimillisiä tai kohtuullisia, vaan ajavat maksimaalista tuottoa tilaajayrityksille. Se, mikä näyttää hyvältä yrityksen vuosikertomuksessa voi näyttää hyvinkin ikävältä inhimillisellä tasolla.
Sopimuksia laadittaessa ei ole ajateltu kerrannaisvaikutuksia ja vaikkapa sitä, mikä positiivinen vaikutus on paikalliset olot tuntevalla tekijäkulttuurilla globalisoidun ”pankkikulttuurin” sijaan. Luonnollisestikin asiaa tuntemattomalle kreikkalaismies menee turkkilaisesta jogurttipurkin kyljessä, mutta eri kysymys on, onko henkilöä oikein käyttää tuotteen mainostamiseen ilman lupaa ja ilman korvausta?
On selvää, että käyttöoikeuksissa on kyse rahanarvoisesta asiasta. Tämän tilaajaosapuoli mielellään tarvittaessa kiistää ja vetoaa vain mainittujen sopimusten käytännöllisyyteen nykyisessä monimediaisessa julkaisuympäristössä. On kuitenkin kummallista perustella asiaa sopimusasioiden yksinkertaisemmalla hallinnoinnilla, kun pienimmätkin tekijä- , paikka- ym. detaljit ovat helposti sähköisesti arkistoitavissa jopa itse sopimuksenalaisina oleviin kuva- ja tekstidokumentteihin.
MIKÄ SITTEN OLISI OIKEIN?
Yksittäiselle tekijälle asianmukaisen korvauksen saaminen töiden käytöstä on paitsi elinehto, myös tae ammatillisesta jatkuvuudesta. Siitä, että tekijä voi edelleen kehittää ammattitaitoaan ja tehdä yhä parempia töitä.
Hyvää työtä käytetään potentiaalisesti moneen kertaan ja oikein käytettynä jokainen uusi kerta tuottaa rahaa. On kai kohtuullista että työtä tehnyt saa tuloksesta oikeudenmukaisesti itselleen kuuluvan siivun?
Tässäkin on kyse reilusta kaupasta. Kaikille.
