Nousin taannoin raitiovaunuun koirani kanssa. Kolme teini-ikäistä, tummaihoista tyttöä istui täyden vaunun takapäädyssä. Yksi heistä, mustaan huiviin sonnistautunut aurinkoisen näköinen nuori nainen tervehti minua ja tarjosi vapaata istumapaikkaa vieressään. "Tuu vaan istumaan, ei (koira) haittaa mitään." Olen pannut merkille, että maahanmuuttajat silloin tällöin kavahtavat koiria. Jotkut tekevät sen hyvin huomaamattomasti, joillakin torjuva käytös taas on ilmeistä: he kiertävät koiran kaukaa, tai mikäli eivät pysty väistämään koittavat kaikin keinoin välttää vaatteidensakin hipaisun luontokappaleen kanssa.
Toki lähes kaikista ihmisistä näkee välittömästi heidän suhtautumisensa koiriin: toisten ilme pehmenee ja kasvoille nousee lempeä hymy, toisten silmät nauliintuvat eläimeen hermostuneesti, selvästi peläten. Useimmat ovat täysin välinpitämättömiä. Olen yli kuuden lemmikinomistajuusvuoteni aikana oppinut tunnistamaan näitä eri merkkejä ja toimimaan tarvittaessa sen mukaan.
Minua tietenkin aikanaan askarrutti joidenkin, silmissäni muualta muuttaneiden ihmisten torjuva käytös. Sitten muistin vanhan kliseen, että muslimille koira on "epäpuhdas" eläin. Googlailin hieman ja toden totta: löysinkin tulkinnan joka sanoi, että vaikka koira on niin ikään jumalan luoma, ei sitä ole toivottavaa ottaa lemmikiksi. Vartijaksi, metsästyksen ja karjanhoidon avuksi tämä on tarpeen mukaan sallittua.
Itselleni koira taas on jopa jossain määrin pyhä. Se muistuttaa minua elämän perusasioista: luonnosta ja sen arvosta; siitä että pallollamme on olemassa myös muita maailmoja ja kokemuksia kuin meidän ihmisten maailma. Unohtamatta tietenkään pyyteetöntä kiintymyksen osoittamista ja yksinkertaisista asioista iloitsemista, joissa kummassakin koirat kunnostautuvat.
Koitan kuitenkin muistaa, että kaikki eivät tunne ja ajattele samoin koirista, saati sitten minun luvalla sanoen välillä sottaisen näköisestä lemmikistäni.
Yhtä kaikki. Olivat kyseiset tytöt muslimeja tai eivät, teki tämä ystävällinen ele minuun vaikutuksen. Tämä siksi, että he puolestaan varmasti huomasivat että jäin heistä pienen välimatkan päähän juuri koirani vuoksi. Minua puhutellut tyttö siis ilmaisi huomanneensa ystävällisen eleeni ja vastasi siihen omallaan.
Meidän ei tarvitse aina ymmärtää toisiamme täydellisesti. En läheskään aina ymmärrä tai hyväksy myöskään nk. "oikeiden" maanmiesteni mielipiteitä tai mieltymyksiä. Sen sijaan voimme koittaa eläytyä toisten asemaan ja osoittaa toisiamme kohtaan kunnioitusta, mahdollisesti toimiakin huomaavaisesti.
Se on yksinkertaista ja tekee maailmasta takuulla hieman paremman paikan, edes hetkeksi.
